31 heinäkuuta 2014

Rainy day

 Iltaa! Postausten aloitus on kyllä vaikeaa. Jotenkin jumitun liikaa miettimään aluksi otsikkoa. Sen jälkeen on pää ihan tikissä. :D  Niinkuin aikaisemmassa postauskessa kävikin ilmi että tänään on ollut ukkosta ja hirvee vesisade. Nyt taivas on jo kirkastunut. Hirveen kuuma sisällä. Ajattelin esitellä teille Hm:n paketin sisällön ja lähteä haukkaan raitista ilmaa. Mutta ennekuin alan esitteleen niin pakko mainita että tehtiin kullankans tänään pizzaa ja oli parasta pitkään aikaan.Vaikka ostettiin valmispohjat ku laiskotti.:D

 Nonniin.. Aloitetaan aluksi tämmöisella Jumbo huulirasvalla jonka tilasin sen tuoksun takia. Eli huulivoiteen tuoksussa on vaniljaa ja omenaa! Yllätyin ihan sikana kun otin purkinkäteen.. En osannut kuvitella että se on niin iso. Senpä takia heti alempana kuva missä näkyy myös normaali huulirasva. Pääsette vartaamaan kokoeroa. Huomattava eikös vain?


Valtava kokoero

 Oon pitkään haaveillut uudesta varjostus siveltimestä. Se löytyi kätevästi tämmöisestä setistä mikä sisälsi lisäksi luomiväri siveltimen ja poskipunaharjan. Ja tämä koko setti oli vain 4,95 Euroa. Ja en voinut vastustaa pinkkiä. Oon varmaan 4-luokasta asti tykännyt tosi paljon pinkistä väristä. Aika ihanat, en oo ehtinyt vielä kokeilla mutta sormituntumalla hyvin pehmeiät. Se on plussaa! :)


luota pinkkiin

 Oon aina vihannut haaremihousuja. Tai viha on ehkä väärä sana. En ole tykännyt aiemmin. Mutta leopardikuvion takia en voinut vastustaa. (aaw) Housut taisivat olla vielä -50% joten miksikäs ei? Ja leopardikuosia ei voi koskaan omistaa liikaa.


vähän huono kuva, ei toinen lahjekkaan näy kokonaan.

 Tämä toppi oli vain 3 euroa! Ei ollenkaan paha! En ole aiemmi ostanut ns. sinapin keltaisia vaatteita. Mutta tämä oli päälläni kaunis ja istui hyvin. Saa nähä tuleeko käyttöön vai jääkö kaapin pohjalle.


käärmä kuosi

Rantatunika on luonnovalkoinen missä mustaa. Tunika on läpikuultava. Ajattelin yhditää leggareihin ja pistää kivan topin alle.



Ponnareita tarvii aina. Nämä oli kivoja ja menee myös käsikorunakin hätätapauksessa. Tulevaisuudessa itselläni käyttöä varmasti paljonkin erinlaisille ponnareille ja pinneille. Lähden nimittäin 6 päivä elokuuta opiskeleen Raaheen Hiusalaa! Ihanaa, Toivottavasti opin uusia kivoja kampauksia nopeaa. Vähän harmittaa pitkät koulumatkat ja se etten näe niin paljon kultaa.


2 euroa paketti

testailua


Löysin myös kivan näköiset kynttilät olohuoneeseen! Ja näähän oli vaan nelkun.  i <3 u


Tämä neuletakki oli se pääsyy että tilasin ylipäätänsä taas hmltä rompetta. Oon pidemmän aikaa himonnut jotain ohuttaneuletta. Ja kuinkas sattui tätä löytyi oikeaa kokoa vaalean punaisena. Oon niin onnellinen. Tämä pääsi heti tänään käyttöön. Postauksen lopussa asukuvaa tästä, tältä päivältä.

tää on oikeesti kyl vaalean roosan värinen
Tyynynpäällinen. Kultsille löyty tämmönen. Jotenki tuli heti mieleen että tää vois olla sen tyylinen. Toivottavasti tykkää! Uskoisin.



Sitten  hopea rannekoru. Tykkään yleensä enemmän hopeasta entä kullasta. Mutta ostan joskus kultaisiakin koruja vaihtelunvuoksi.


 Tämän päivän rennot asu kuvat. Ei sitä kummosempia tarvikkaan kun völläilee sisällä. Meikitön minä ja kaikki asusteet ja vaatteet hmltä.





Nautiskelkaa torstai illasta! 

Torstai

Moi!  Hui kamalaa mikä ukkonen pauhannut koko päivän! Oon ollu vähä kuumotuksissa. Välillä kuulosti että se iski ihan vieressä ja kuvittelin että koko talokin jo tärisee. Eilen kävin hakemassa postista hm:n pikku paketin. Tuun sen illemmalla esitteleen. Koska teen tätä postausta kännykällä ja otin pikakuvat ostoista kameralla. Laitan tähän postaukseen pari luvaa puhelimesta mitkä eilen ja toissapäivänä otin :) Minä odotan niin innolla enskuun livboxia... siihen on valinnut jotkin tietyt bloggaajat tuotteita ja boxin arvokin on yli 45 € joten toivottavasti löytyy jotain kivaa! Heinäkuun boxihan oli mun ensimmäinen mutta olin siihen aika tyytyväinen. Herbinan suolasuihke on ollut kovassa käytössä. Niinkuin myös richn shampoo! :) Oliko muilla omaan mieleen mitään boxissa?

29 heinäkuuta 2014

Colours of the Rainbow -haaste

Moikka! Löysin tämmöisen ihanan haasteen pieniä unelmia elämästä-Blogista. Haasteessa olisi tarkoitus esitellä omia lemppari kosmetiikkatuotteita sateenkaaren väreissä. Itse muutan haastetta sen verran että siinä esiintyy myös muitakin kuin lemppari kosmetiikkatuotteita. En valitettavasti löytänyt vain lemppari tuotteistani oikeita värejä. Joten tein monta erinlaista.. Meni ehkä vähän jo överiksikkin. :) Muttei se paljoa haittaa. Toivottavasti tykkäätte. Sateenkaaren värit koostuvat kuudesta eriväristä: Punainen, Oranssi, Keltainen, vihreä, sininen, violetti.


tämä sateenkaari koostuu suihkussa käytettävistä jutuista.

1. Sunsilk shampoo värjätyille hiuksille, ykköskamaa marketista sopivaan hintaan. Auttaa ylläpitämään väriä ja tekee pehmeet hiukset halvalla:P 2. Sunsilk shampoo vauriotuneillehiuksille. (tämä on pupunkäytössä) 3. Rich Shampoo joka tuli heinäkuun livboxin mukana. On hellävarainen hiuksille. Tosi riittoisaa! 4. Ziip! suihkusaippua. Aivan mielettömän ihana vesimelonin tuoksuinen! Eikä hinta huimaa.. Isopurkki vain 2 euroa! 5. Kesäinen suihkugeeli yves rocherilta. Mieto sitruksinen tuoksu. Tykkään joka pesu vaihdella suihkugeeliä erin tuoksuiseksi 5. Sunsilk hoitoaine tarkoitettu ohuille hiuksille, lähti mukaan vasta kaupasta koska tarjouksessa alle 2 euroa. Enkä pärjäisi ilman hoitoainetta.


Hiustuotteita.

1. Bedhead Tigi Superstar Aivan ihana tuoksu muistuttaa mansikan ja vaniljansekoitusta hieman. Hiuksiin jätettävä hoitoaine jolla monia hyviä ominaisuuksia. Se kosteuttaa ja rakennepaikkaa hiuksia. Samanaikaisesti tuote selvittää, antaa kevyen tuen ja poistaa sähköisyyttä. Plussaa myös siitä että sisältää UV-suojan!
2. Crestollin Fantasy colorgloss eli shokkiväri. Näitä ruukaan käyttää ylläpitämään väriä ja vaihtelen vähän sävyjä jotta latvat saa kivoja vivahteita. Näitä omistan useita eri värejä. Ihania mutta eivät tahdo pysyä kauaa ainakaan minun hiuksissani. 3.Loreal professionnel shine serum Kiiltoseerumi normaaleille hiuksille. Antaa hallitsevuutta, kiiltoa ja pehmeyttä. Sisältää UV-suojan ja E-vitamiiniasetaatti suojaa lisäksi hiuksia. 4. Tigi catwalk leave-in contioner Tarkoitettu enemmän kiharille hiuksille mutta sisältää kaikkea terveellistä kutem rakkolevän ja meriheinän uutetta. Tuloksenä kestävät ja kauniisti aaltoilevat kiharat. 5. Tigi catwalk your highness weightless shine spray  Kevyt kiiltosuihke poistaa pörröisyyttä ja antaa upeaa elinvoimasta kiiltoa. Tämän avulla kampaus saa uuden ilmeen, tuo kivasti kiiltoa ja säihkettä. Tämä ihanuus tuoksuu liian voimakkaasti, Tätä pitää yleensä mennä laittaan parvekkeelle tai johonki huoneeseen missä ei hengaile hetkeen. 6. Tangle teezer Mun ehdoton lempiharja mikä ei paljon esittelyjä kaipaa. En ikinä vaihtais takaisin normaaliin harjaan. Nähty kaikkien blogeissa. Itse sain kyseisen ihanuuden kullalta yhtenä lahjana meidän kaksivuotispäivänä. Harja siis lupaa selvittää takkuja ja vähentää hiuksien katkeilua muunmuassa. Ja siinä se onnistuu!



Satunnaisia hajuvesiä

1. Givenchy Summervibrations on ihanan kesäinen hajuvesi mikä käy vähän jo nimestäkin ilmi. Sain tämän rakkaalta anopilta ! 2. Escadan taj sunset hajuveden ostin turkista eli ei aito. Ihana muistuttaa tosi paljon oikeaa, paljon miedompi vaan että saa tuhlata reilusti. 3. Escadan rockin rion ostin myös turkista. Ihana muttei vedä vertoja taj sunsetille 4. Crazy Girl hajuvesi joskus joululahjaksi saatu.  5. Berry frost bodymisti seppälästä ei niin voimakas tuoksu mutta ihania timatteja tulee iholle. 6. Fancy Girl hajuveden oon kans saanu joulupukilta, tää on parempi entä tuo sinivihreä.



lisää hajuvesiä

1. Mexx XX wild woman Ihana tuoksu joka alkaakin olla lopussa voisin ostaa toistekkin. 2. Victorias Secret Coconut passion Bodymisti tuoksuu kookokselta ja vaniljalta. Aivan ihana, Sais tuoksua voimakkaamminkin. 3.Paco Rabanne  Lady million on vaan ihana ja tästä se miesten versio one million on kans niin ihana! Parhaimmistoa! aaw. 4. Magic hajuvesi seppälän alesta tää on kans tosi kesäinen ja makea tuoksu. 5. Tää näköjään tulikin kaksi kertaa elikkä sama kuin edellisessä kuvassa. Jouluinen bodymisti. 6. Diesel loverdose on yks maailman parhaista! ei se muuta selittelyjä kaipaa! 


Toivottavasti tykkäsitte jostain samoista tuotteista! :) Suosittelen tätä haastetta, piristi kivasti iltaani! öitä! 

-Mima<3








28 heinäkuuta 2014

Tälläkertaa ei otsikkoa ;)

Heippa! Tulin tekeen tämmösen postauksen joka sisältää vähän kaikkea mitä koneelta löyty. En oo jaksanu tänään oikein laittautua mitenkään. Koska on niin huono ilma ja mun kaula ei oo vielä parantunut.  (kerroin edellisessa postauksessa syyn kaulan aukeamiseen.) Mutta alempana kuvaa tältä päivältäkin.

tänään pääsi käyttöön uuet salama korvikset 

Viimeviikolla sain aikaiseksi vähän järjestettyä mun ja murun hajuveet samaan paikkaan. Ennen hajuvesiä löyty ympäri kämppää joten ihan loistava idea oli laittaa kaikki helposti saataville. Olihan tähän alkuun totuttelemista. Mutta nyt jo osaa hakea kaikki oikeilta paikoilta. Mukavaa!

melkeempä kaikki meijän havuvedet
Tässä seuraavaksi esittelen muutamia kuvia huhtikuunlopun turkin matkasta..

Hotellin takapihalla oleva ruokapaikka.




tässä kuvassa on keskeneräinen laituri



Valkoinen koppi oikealla on pankkiautomaatti.

Hotellihuoneiden takapihalla kasvoi sitruunapuita! Puista tuli ihanan raikas, makea, ja kirpeä tuoksu! 

sitruuna puu

Useimmat tarjoilijat olivat  hyvin mukavia ja huumorin tajuisia!


paikallinen tarjoilia

Tässä kuvassa olevat miehet yritti jankuttaa mulle että menisin kamelin selkään istumaan ja otettaisiin valokuva. En uskaltanut. Mutta onneksi mun pupu uskaltautui ja sen sain ikuistettua kuvaksi! (en julkaise kuvaa hänestä ilmanlupaa)

kameli

Anopinkans bongattiin feikki LV:n laukut yhteishintaan 20 euroa! Ei paha! Minun omasta laukusta on vaan päässyt irtoamaan toinen kahva :(

"louis vuitton"

Laukunkanssa samaa kuosia oleva lompakko maksoi melkein saman verran kuin laukku. Joka oli hyvä ostos! Lompakko sattuu nimittäin olevan vieläkin ehyt. Vaikka ollut päivittäisessä käytössä. Kello lähti myös mukaan turkista hintaan 5euroa. Sen ostin vain tuon leo kuisin takia. Valitettavasti kuva on hieman epäselvä kellon osalta.

huomatkaa muka d&g:n kello ;)

Niin kuten aikaisemmassa turkkipostauksessa kerroin kulta pyysi minua kihloihin. Kuin söpö ajatus ja jää hyvänä muistona turkista mieleen. Eli virallinen kihlapäivä  22.04.2014 <3

puss puss

En erityisemmin tykännyt paikallisesta Efes-oluesta. Joten kysyin yhdeltä mukavalta Hasanilta neuvoa oluen suhteen ja hän suositteli Miller olutta minulle. Joten pitihän sitäkin kokeilla.




Monissa ruokapaikoissa oli mahdollista vuokrata Hookahi käyttöön. Hookah on siis vesipiippu mistä poltetaan makutupakkia. Me ostettiin tämmöisiä samannäköisiä mutta pienempiä kaksi kappaletta ihan vain koristeeksi kotia!

hookah

Tässä on kuva minusta ilman meikkiä. Kädessä söpö boko jonka toin turkista tuliaiseksi eräälle ystävälleni.

turkin tuliainen hyvälle kaverille

Paikallinen ruoka paikka. Täällä käytiin kerran syömässä kebabbia joka on turkkilaisten herkkua. Itse en erityisesti tykännyt siitä. Parempaa kebabia saa täältä suomesta. Siis tämä on minun oma mielipide. Vähän jäi harmittaan etten kokeillut kana-kebabbia. Ensi kerralla sitten sitä.


Alanyan keskustan marketin viereltä alkaa iso bazaari. Basaari alue oli kuin iso tori. Ja tuolla jos jossain täytyy muistaa tinkiä! ja PALJON! Sanonpahan vaan että mua päästiin huijaamaan parikin kertaa.. Ensiksi ostin yhden hajuveden 50 liiralla. Kun toinen myyjä tuli jälkeen päin tarjoamaan kaksi hajuvettä 40 liiralla. Kunnes loppuen lopuksi olin jo taxissa palaamassa hotelliin ja näin ikkunasta kyltin kojun edessä kaikki hajuvedet 2 euroa / kappale. Eli noin 6 Liraa... Silloin mua ärsytti, mutta opinpahan aikaki sen ettei kannate ekana ostaa heti. Vaan ensiksi kannattee kierrellä ja vertailla hintoja.


basaari


paikallisia kauppiaita joilla ilta vajotus :D

Hauskaa illanjatkoa kaikille!


Mima



27 heinäkuuta 2014

mixed post about the weekend

 Hei! Tultiin perjantaina illalla takaisin Ouluun mökiltä. Perjantaina oltiin ulkona parilla. Ja sattui vähän ikävemmin. Se selviää tämän postauksen aikana. Muuten viikonloppu on ollut ihan normaali. Tulin nyt pääasiassa esitteleen Jeans.fi sivustosta tulleet uutuus tuotteeni! Tuotteet oli pakattu ihanan väriseen pussiin. pussista kuvaa heti alempana:

kivanvärinen eiksjee?

Aloitan vaikka tästä topista minkä tilasin erityisesti tämän tekstintakia. Ostin topin puoliksi läpällä mutta myös ihan tahleen koska osaan olla aika ihana välillä :) Topilla oli hintaa noin 12 euroa.

tästä parempaa kuvaa kun käytän jossain asussa joku päivä!

Lux Way- luomiväri paletti, Ihanat värit, tosi pigmenttiset, pysyvä, hyvä hinta laatu suhde. Tuote noin 7 euroa. Suosittelen kaikille jotka tykkää meikata ja uskaltaa käyttää värejä!


lähikuvaa väreistä.

 Mukaan ostoskoriin lähti myös hiuspanta joka oli tarjouksessa VAIN 1 euron!

kesäinen panta

Tässä kuvaa vielä pannasta. Mutta nyt siis kerron mikä meni vikaan perjantaina. Huomatkaa minun kaula. Joka on onneksi tähän sunnuntaihin mennässä jo hyvin parantunut. Hyvä kun enää ees huomaa ja hiukset on valitettavasti vielä edessä. Joku minua varmaan 30-40 vuotta vanhempi MIES tuli takaapäin ja kävi kaulaankäsiksi ja kerkes sit vissiin raapasta enneku sain apujoukkoja! Mies vielä kaiken lisäksi paino vähintään sen 150-200 kg. Minulla ei siinä oikeen ollu aikaa miettiä mitä tehä kuha poistua paikalta enneku se jyrää mut kokonaan.:DDD Että semmosta tällä kertaa..


 Lisäksi otin ostoskoriini tämmöiset numero kollarit koska nämä oli tarjouksessa 13,50 Euroa. Kollarit on leppoisat koti ja kauppa pögät.


Mukaan lähti myös halvanhinnan ja leo kuosin takia ranne koru! Tämäkin vain yhden euron! 


korussa säätö varaa. mahtu jopa ukon käteen!

 Uusinta cosmoa ja tekoripsiä :) Ylimmät ripset tais olla jotain 3 euroa ja muut ripset vain 1 euron per. paketti!


Kulmakarva veitset 2kpl/pkt 1,90 e 


Ihanat nämä korvikset. Oon aina haaveillut salamakorva koruista. Nämäkin ihanuudet vain 1 euron .


Tämä meikkisivellin tartui mukaan leo-kuosin takia! En oo vielä kokeillut onko mistään kotoisin muttei niin väliä koska tällä oli hintaa vaivaiset 90senttiä.


 Sitten viimeisenä muittei vähäisempänä pari tämmöstä bilemekkoa näillehän jäi hintaa vain 2euroo yhteensä! Eli ei paha! Onhan nää vähä horahtavia mutta kyllä ehkä tulee joskus käyttöön. :D


Kullankans käytii ykspäivä pitsalla ja oli muuten ensimmäinen ja viiminen kerta ku otan paprikaa! oli kauheen löysää ja märkää koko pitsa :/ 

ninwen pizzaa 
Mukavaa viikkoa kaikille!
Byebye - Mima