30 syyskuuta 2014

Eiliset asukuvat!

Nyt se syys väsymys meinaa alkaa, olen muutenki viime päivinä ollut erityisen väsynyt. Anteeksi negatiivisuus heti näin alkuun mutta mitä sitä faktoja kieltämään. Koulussa on ollut hyvin tylsiä viikkoja, ei olla opeteltu oikeen mitään uutta. Paitsi tänään aloitettiin harjoitteleen permiksentekoa. Se oli kyllä ärsyttävää. tulee olemaan mun vihollinen tällä alalla. 

Viime päivinä väsymys on rajoittanut kuvailua, mutta eilen jaksoin panostaa meikkiinkin. Joten päätin jakaa nämä kuvat teidän kanssanne. :)





                                                   Toppi: Seppälä Housut: H&M


29 syyskuuta 2014

Victoria's Secret Uutuukseni!

Hellou! Tänään postissa tuli vanhalle vs:n purkille seuraa, nimittäin kaksi uutta bodymistiä. Entuudestaan omistin siis tuon coconut & passionin. (Tuote tuoskuu kookokselta ja vaniljalta.)
Seuralaiseksi coconut & passion sai  sheer loven ja love spellin. 

Tilasin tuotteet tuotekuvauksen peruusteella. Taino oikeestaan purkkien väritkin vaikutti paljon. Halusin mahdollisimman erinvärisiä purkkeja kokoelmaani. Purkit olivat taas mielestäni todella kauniita. Love spell tais olla vielä joku päivitetty purkki, koska omistaa erinlaisen etiketin kuin kaksi muuta bodymistia.


Love Spell on tuotekuvauksensa mukaan mehukas, jossa viehättävät hedelmäinen persikka, kirsikka kukat ja valkoinen jasmiini. Omasta mielestäni persikka tulee esiin eniten, tykkään tuoksusta. Tulee mieleen joku pehmeä persikka karkki. Tämä oli enemmän mun makuun entä Sheer Love.

Sheer Love tuoksuu tuotekuvauksensa mukaan taas pehmeältä kukkaistuoksulta, jossa hurmaa lilja ja puuvilla kukka. Itselläni tulee mieleen tästä hieman jokin puhdaspyykki kasa jossa käytettu jotain kukkais huuhteluainetta. Myös hieman mummolan kukka istutukset tulee mieleen.


Hirveetä kun keskiviikkona on jo lokakuu. Onneksi syksyn synkkyydessä on minulle pari positiivista asiaa. Lokakuun kahdestoista päivä meilla on J:n kassa  3-vuotispäivä. Sitten kahdeksastoistapäivä kullalla on vielä syntymäpäivä! Nopeaa se lokakuu varmasti menee ja kohta onkin jo joulu. Ihanaa saa pikku hiljaa alkaa osteleen joululahjoja ja kaivaan kaapin pohjalta joulu koristeita. <3 Nyt oonki ajatellu jättää shoppailun vähemmälle, alkaa säästeleen ja osteleen pikku hiljaa lahjoja jouluksi! :) Odotetteko muut ollenkaan joulua? 


Mitäs tykkäsitte uutukaisistani ?Tai ylipäätänsä vs:n bodymisteistä? 

Itse olen tainnut jäädä vähän kouluun. ;D

Nyt alkaa olla aika mennä ilta pesulle ja nukkumaan, huomenna aikanen koulu herätys. Ihana mummo oli pessy mulle melkeen kaikki mun lempi talvitakit mitä oon viime ja toissa vuonna hamstrannu. Pääsee huomenna aamulla pukeutuun lämpimästi. Lämpimiä syysiltoja kaikille  ♥mima

28 syyskuuta 2014

New bag

Perjantaina tulin koulusta kotiin ja tämä laukku oli tullut postissa. Ostin laukun Teealta kun hän raaski luopua siitä todella halvalla. Olen jo useamman kuukauden etsinyt pientä laukkua. Juuri sellaista laukkua mihin mahtuu: Puhelin, lompakko ja tupakit. Ja toki myös kotiavaimet, hyvä on mulla tämä muisti taas... En omista kuin pari pientä laukkua. Melkeen kaikki mun laukut on joko hirveen isoja tai sitten mennyt vetoketju rikki. Oon niin mielissään tästä löydöstä joten päätin esitellä sen teille kaikille!


Päädyin juuri tähän guessin laukkuun, koska tämä on sen värinen että sopii kaikkien takkienkanssa! Toivottavasti opin nyt käyttään tätä ettei jää vaan kaapin pohjalle lojuun. Voi olla että tästä tulee mun uusi lempparinikin. Jostain syystä yli puolet mun laukuista on mennyt lähiaikoina rikki. Joten mulla on mahdollista rakastua tähän kun vanhat lempparit on lahonnut.


Tässä kuvaa vielä laukun sisältä. Sivulla on pieni tasku vetoketjulla minne ajattelin laittaa aina avaimet niin pysyvät varmassa tallessa. 


Oon itse tosi tyytyväinen tähän löytöön. Mitäs te muut tykkäätte? Mutta mukavaa päivänjatkoa kaikille, me lähetään porukalla mummolaan syömään. AAAH. Ihanaa, mummon ruuat on aina niin hyviä ja herkullisia. Tänään se on tehnyt hirven käristystä ja lihapullia. Tietenkin on muusia tai pottua. Soitin vielä mummolle että tekee mun lempi salaattia. Eli fetasalaattia. :) - Mima<3

25 syyskuuta 2014

Värin ylläpitoa ja sävytystä.

Crestollin Colorgloss on hoitova sävyte. Kevyt värit soveltuu kaikille hiustyypeille. Erityisesti värjätyille hiuksille. Se sävyttää ja hoitaa hiuksiasi. Ja on helppo käyttöinen, levitetään hoito aineen tapaan. 
Annetaan vaikuttaa 15-20min. Halutessa Vaikutusta voi tehostaa lämmöllä. Tummien sävyjenkanssa suosittelen suojaamaan kätenne, nimimerkillä kokemusta on.:D Oli ihan lavuaarikin ekalla kerralla punainen. 


Suora väri joka vaahdotetaan harjaamalla kosteaan tukkaan. Annetaan vaikuttaa noin 20-30 min. Värejä voi sekoittaa myös keskenään. Löytyy kaikkia räikeitä sävyjä. 
Paras tulos saadaan vaalennettuun tukkaan. Itse kokeillu aika montaakin. Ihana oli tuo punainen. :)


Onko muille tuttuja crestollin tuotteet? Tai suoravärit ylipäätensä? Nää on vähän sama asia ku nykyään kc:n color maskikin. 

24 syyskuuta 2014

Outfit 23.09.2014

Hei! Tässä olis eiliset asukuvat. Eilen räpsin nää kuvat valmiiksi ja alkoin siivoon. Sain siivottua muuten kaikken paitsi luututtua lattiat, eikait se auta ko tänään siivota loppuun. Tänään on Chllää ja Kärpillä peli Kosicea vastaan. Kosice on slovakian mestari ja tänään pelataan lohkovoitosta. Toivottavasti Kärpät voittaa. <3


Asu koostuu ginan paidasta ja uusista dr.demin pöksyistä.


Oho, ompas tämä ja tuo ylempi kuva melkeen samanlaiset mutta antaapa olla. Tuleepa enemmän kuvia tähän postaukseen.


Ihanaa, te olette kohta katsoneet sivujani jo 3000 kertaa ja joukkooni on liittynyt pari lukiaakin. Sen kunniaksi ensiviikolla järjestän arvonnan. Joten olkaahan valmiina osallistumaan. :)


Tästä kuvasta huomaa että alkaa juurikasvua jo olemaan aika paljon. Onneksi meillä on 1.10 oma tukka päivä koulussa. En tiiä kyllä yhtään mitä tekisin. Ideoita ? Minkäväriset hiukset sopisi minulle tai minkä väriset haluisitte nähdä?


Cosmotime <3 Ennen oli kyllä paras lehti, nykyään tosi paljon hömppää ja mainoksia. Silti pakko tilata :D haha. :P



23 syyskuuta 2014

Helpotusta arjen rutiineihin.

Kulmakarvojen värjäys on helppo ja nopea homma, kun omistaa kunnon värit. Siinä säästää paljon aikaa ja vaivaa kiireisenä aamuna. Itse käytän levitykseen joko vinopäistä sivellintä tai ihan topsipuikkoja. Suojaan ihoa ympäriltä vaseliinilla joskus, yleensä en, koska väriä ei mene paljoa yli ja yli menevät voi helposti pyyhkiä vanupuikolla. Omalla kohdalla annan värin vaikuttaa 5-10 min. Sen jälkeen pyyhin kulmat pariin otteeseen kostetuilla vanulapuilla. Ja väri lähtee hyvin poissa, jos väriä jää voit pyyhkiä kulmat vielä kasvovedellä. Jos harkitset värjääväsi kulmasi eka kerran ja omistat vaaleat kulmat tai pelkäät liian tummaa sävyä anna vaikuttaa 2-3 min.


Biozellin väreillä saan kätevästi värjättyä juurikasvuni ja piristettyä kasvojeni ilmettäni. Sekoitan hapeteen ja sävyn 1:1 suhteella. Laitan 1 osan hapetetta ja 0,5 osaa Mustan ruskeaa ja 0,5 osaa keskiruskeaa.


Tänään kävin pitkästä aikaa kirppiksellä ja tein ihanan löydön. En tajua miks tulee käytyä niin harvoin kirpistelee. Mutta löytöihin, bongasin Dr.Denimin housut ihanan sävysenä. Pakkohan ne oli poimia mukaan. Olen nähnyt ja kuullut näistä hehkutusta todella monien blogeissa mitä seuraan. Ja muutama ystävänikin on suositellut ja kehunut kuin hyvin istuu. Joten miksipä en minäkin kokeilisi, varsinkin tosiaan pinkkinä olivat koossa xs ja lahkeita valmiiksi hieman kavennettu. Sopivat oli kuin sovitin hieman täytyisi lahkeita lyhentää.


Mukaan lähti vielä lisäksi tämä yves rocherin kasvovesi eurolla. Lupaa raikkaan ja heleän ihon. 


Mitäs tykkäsitte tämmöisestä postauksia ? Not vai Hot ?

22 syyskuuta 2014

Today´s outfit

Hei! Tulin kirjoittaan pika moikat ja esitteleen tämän päivän asua. Tänään on ollut ihan kamala tuuli, joten on ollut aikaa olla tietokoneen ääressä sisällä ihan kiitettävästi. Voisin kohta lähteä tuulesta huolimatta kauppaan, tekee niin hirveenä mieli suklaata. :P Ajattelin ajastaan tämän postauksen, jos eksynkin matkalla jonnekki muuallekkin, Noin kuuden aikaa näette siis mun tämän päivän asun.


Asu koostuu siis uusista cubuksen farkuista, uudesta hm:n topista, hm:n vanhemmasta paidasta. :)


Tässä vielä vähän tarkemmin housuista kuvaa edestä päin! Näette paremmin yksityiskohdat.


Tämän vähän pilalle menneen kuvan ideana on mun uusi huulipuna. Huulipunia en omista paljon, joten päätin hankkia yhden uuden. Hankin Maybellinen Color sensational vivids huulipunan. Oma huuli punani on sävyä 910 Shocking coral. 


Hyvin yksinkertainen asu, Mitäs piditte? Entä uusi huulipuna ?

Everyday make-up

Moikka kaikki! Tulin kertomaan teille mistä yleensä arkimeikkini koostuu. Arkimeikkini vaihtelee, riippuu kuinka paljon on aikaa toteuttaa se. Yleensä se sisältää kumminkin joitain näistä kyseisistä tuotteista, tai melkein kaikista! :) 

Yleensä en pohjusta kasvoja, vaan aloitan levittämällä ohuen kerroksen Lumenen Cc voidetta melkeinpä kaikki alle kasvoihin. Pahimpina päivinä (kun punoittava finni on ilmestynyt nenä päähän) käytän hieman enemmän peittävää meikkivoidetta Maybellinenltä. (pahoittelen kuva heilahtanut) Oma Cc voiteeni on sävyä light, Maybellinen Affinitone on sävyssä 02 Light Porceland.


Tässä vaihteessä teen joko kulmat tai lisään puuteria. Yleensä lisään puuterin eka, luottopuuterina toimii päivittäin Rimmelin stay matte sävyssä 001 Transparent. Mukana ulkona laukusta löytyy Maybellinen Fit Me- puuteri sävyssä 130 Buff Beige, Vain sen takia, että Fit Me- puuterissa on peili ja vipa mukana. Ja Staymatte puuterin kansi irtoaa helposti. :s


Eli jos en ole vielä ennen puuterointie tehnyt kulmia, teen ne tässä vaiheessa. Siihen käytän H&M:n eye brow sharping palettia tai H&M:n tummanruskeaa kulma kynää. Minulla on luonnostaan tummat kulmat, joten piirtäminen ei olisi pakollista. Mutta toisessa kulmassa iso arpi ja arvissahan ei karvat kasva :( Tämä on mun suurin ongelma, on todella vaikea saada kulmat näyttämään samalta.


Näitä käytän apuna meikkiäni tehdessä. En oo raaskinnut näihin panostaa paljoa, koska hankimme koulun kautta keväällä kunnon meikkisivellin sarjat jne. Koska meillä alkaa ehostus. Odotan sitä innolla.


Sitten onkin meikki "pohja" valmis. Tässä vaiheessa saatan hipaista vähän aurinkopuuteria tai poskipunaa. Tässä kategoriassa ei ole tiettyä suosikkia, vaihtelee. (kuva unohtu)


Silmämeikin aloitan yleensä pohjustamalla koko luomen H&M:n Nudes paletin toisella sävyllä vasemmalta päin katsottuna. Viime aikoina olen laittanut liikkuvalle luomelle kokonaan Make up storen luomiväriä sävyssä Take off. 

Jos haluan vähän erikoisemman meikin olen tehnyt varjoja ja häivytyksiä joko jollain H&M:n Nudepaletin sävyllä tai We Care Iconin Magnetic eyesin paletin ruskeillä sävyillä.


Arkimeikin yleisin ripsari on ollut viimeaikoina Lumenen: truly bold and curly mascara. Jos haluan todella luonnollisen lopputuloksen käytän Maxfactorin ckump defyä. Vesisateella käytän tuota toista maxfactorin mascaraa, todella hyvä!

tuota yhtä en muista mut ei petä vesisateella ikinä! 



Lopuksi sitten vähän väriä huulille, tuo kivan hehkun ja viimeistelyn koko meikille. Viimepäivinä yleisin on ollut babylipsin sävy pink blush. ( Hm:n huulikynä sävyssä Vaalea roosa ja Lumene natural code huulipuna löytyy sävyssä 8 sweet pink.


Mitäs tykkäsitte tuotteista mistä arkimeikkini yleisimmin koostuu? Käyttääkö muut samoja tuotteita joskus ? Oliko jokin tuote lempparisi? Jos kysyttävää kysy rohkeasti :) <3:llä mima 

21 syyskuuta 2014

Kempele Shopping: Kauppakeskus Zeppelin

Kempeleessä tuli käytyä pitkästä aikaa zeppeliinissä. Aamulla Joonas soitti Jamille lähdettäiskö minä ja J mukaan käymään zeppeliinissä kun Karo käy etsimässä itselle uusia farkkuja. Olihan se pakko nousta sängystä ylös vaikka meinasi olla hieman paha krapula. Zeppeliinissä käytiin aamiaisella pizzalla pikku istanbullissa, otettiin J:n kans pitsa pökkiin ja Joonas osti oman. Meidän pitsa oli ihan kamalan makuinen, maistui pelkältä musta pippurilta. :( Vähän kyllä harmitti pitsa oli vielä pieni ja kallis siihen nähden 8,5 epiä jouduin siitä pulittaan. Mutta ennenkuin lähettiin Zeppeliinistä otettiin J:n kanssa 15 sentin kinkku subit vielä mukaan. ;) Näin samalla shoppailu reissulla myös Myyntimies Jetroa. Pitihän se ikuistaa ja ottaa kimppa selfietä. Aika iso kaveri tämä Jethro vai mitens se lienee kirjoitetaankaan. :D 


Aluksi tuntui, että lähden tyhjin käsin kotia, kukaan muukaan ei ollut löytäny mitään, paitsi Joonas osti Jim&Jillista hupparin. Huomasin Glitterissa nämä pompulat ja nähä lähti heti epäröimättä testiin. Olen aijemmin ostanut samantapaisia hmltä, ne ei ollut kovin hyviä, jospa nämä olisi.


Cubuksesta tein reissun parhaan ja ihanimman löydön. Ihanat uudet farkkuni! Rakastan näitä! Nämä on vähän erinlaiset mitä yleensä ostan, vaihtelu virkistää heti mieltä paljon. <3



Ostin myös Cloettan Chocowoffel crispyä testiksi, oli hyvää. Muistutti tosi paljon kit kat patukkaa! Ei siltikään parempi kuin aito oikea kit kat ;) Mutta kelpaa, ostan kyseistä tuotetta jatkossakin.


Pakko vielä sanoa kuinka tyytyväinen olen ihaniin löytöihini, varsinkin cubuksen pattie-farkkuihin, otan niistä varmaan jo huomenna asukuvia! ;) Miltäs ostokset näyttävät? Tahdotteko nähdä asukuvaa farkuista?

19 syyskuuta 2014

Hm ♥

Ihanaa perjantaita kaikille ihanille! 
Tulin esitteleen mun uudet kledjut, en joutunu näistä paljoo pulittaan, koska oli hyviä tarjouksia!


Ensimmäisenä ihana perustoppi pitsisella yksityiskohdalla, vain kolme-epiä. Tulee olemaan ihan arkikäytössä päivittäin :p


Uusi shopperi lähti peesiin uudeksi koulu laukuksi. Kouluun pitää aina roudata ihan sikana kamaa niin mahtuupahan kaikki. Yleensä koulussa mulla mukana: Puhelin, lompakko, avaimet, tupakit, meikkit(en kerkeä aamulla meikata kotona, niin meikkaan bussissa),kuulokkeet, kynä, paperia, koulukirjoja. Ja vielä ees taas roudaan saksia,kappaa, muuta vastaavaa mitä tarvin kotona kun leikkaan kavereitten hiuskia.


Noh noh.. Pitäähän uudessa laukussa olla sisällä myös uusi meikki pussi ;) Tämä söpö pinkki pussukka oli vain 3 euroa.


 Tämäkin ihanuus oli tarjouksessa 12 epiä, joten lähti meikän peesiin. Tämä on hyvä näin syksyksi ku paksuuttakki löytyy..


                            

Pökätki oli tarjouksessa, näille tais jäähä hintaa vain 10 euroo, ei paha ollenskaa. Tykkään näistä semisti. Nyt vaan harmittaa vähän ku otin 36. Ja ois saanu olla khyl 34 :D Mulla ei ikinä oo ollu varmaa missää housuissa näin korkee vyötärö, ei haittaa, saapahan massun vähä piiloon.


Tässä pari kuvaa ku piti päässä heti testaamaan miltä nämä näyttää päällä. Mun mielestä ihan kivalta.




Hyvää viikonloppua kaikille ! ♥ 

18 syyskuuta 2014

Pikapostausta

Moikka! Tuijottelen tyhjää ruutua ja mietin mistä kirjoittaisin. Katson kuvia mitkä olen valkannut tähän, tiedän mitä tahtoisin kertoa mutten saa muodostettua kunnon tekstiä. Noh mutta yritetään. :)

Muutama päivä sitten käytiin kaakkurin sittarissa hesessä syömässä, sittariin on aukaistu uusi hius outlet-myymälä. Olihan siellä pakko piipahtaa. Sieltä ei lähtenyt tälle kertaa mukaan paljon mitään. Testiksi otin tämmöisen ihanan tuoskuisen shampoon. Hunaja melonin tuoksuinen shampoo sopeutuu sekä hiusten että vartalon pesuun. Tuote maksoi 3,90euroa, vaihtoehtona oli 10eurolla 3 putellia. (erintuoksuisia vaihtoehtoja oli)




Outletissa oli tosi edullista ja outletissa voi asioida ilman tukku korttia. Outletissa ei ollut niin hyvä valikoima kun tukussa, mutta ihan kivoja tuotteita ja valinnan varaa löytyy.


Tämä oli pakko laittaa tänne teille kaikille, oli vähän vissii joku valmistus moka fantalla käynyt. Vihreetä appelsiini limonadia bongattiin lähi s-marketista.


Kävin samalla reissulla ennen sittaria kaakkurissa äitillä moikkaamassa Lottaa. <3 


Selfiee. Todella epäselvä tabletilla otettu kun olin äitillä käymässä katsomassa lottaa. Huomenna olis koulua 8-13, sitten alkaa kauan odotettu viikonloppu. Saa nukkua pitkään ja voi katsoa yö myöhään hyviä sarjoja. Mukavaa päivän jatkoa kaikille!