28 joulukuuta 2015

Christmas Gifts

Moikka!<3

Tänä vuonna oli ensimmäinen joulu, kun itselläni ei ollut yhtään lahja toiveita. Sanoin äidille, että olisi kiva saada dumle suklaa boxi ja mummolta pyysin rahaa alennus myynteihin/säästöön. Jamin puolesta sain valita itse itselleni muutamia paketteja, kun hän ei enää itse keksi minulle mitään. Tosiaan tulin vilauttaan joululahjoja täällä blogin puolella. Rakastan itse katsoa teidän muiden bloggaajien lahja postauksia. :) Enimmäkseen tänä vuonna sain rahaa lahjaksi, myös paljon arpoja tuli raaputettua. Arpa onni ei suosinut tänäkään vuonna, koska sain arvoista hikiset kolme euroa. Lisäksi saatiin leffa ja herkku lippuja lahjaksi. 


Pukki toi myös kaikkea tarpeellista keittiöön, blenderin, paistinpannun, kattilan, paistinlastan ja tosi söpön värisen kauhan. Söpöt muumi mukit valitsin itse. (mymmeli muki ja joulu sesonki muki 2015)  


Sain kaikkea söpöä "pinkkiä" esim. Selfietikun , Maailman parasta meikkivoidetta(ainakin mun mielestä:P), Niiskuneiti käsipyyhkeen, Talvi babylipsit ja Calvin Kleinin pinkit stringit, jotka oon meinannut jo kotiuttaa ennen kuin  pukki toi.


Babylipsit tarkemmin: Sweet applesta tulee punainen vivahde, Sugar gookiesta taas pinkki. Mint candystä tulee vaalea roosa ja Hot cocoasta nude. Talvi edition babylipsit tuoksuvat tosi jouluisilta, sopii hyvin nyt käyttöön.


Sain korurasian ja kaulakoruja.


Sain myös kynttilä setin joka sisälsi tuikku kipot, joulupallot ja alus lautaisen. Ihana <3 Mää tyksin ainakin.


Sain hemmottelu setin, mikä sisälsi pesukukan, hunaja saippuan ja ruusu saunahunajan. Pääsispä pian saunomaan. Meillä ei ikävä kyllä oo omaa saunaa, enkä tykkää käyttää yleisiä. Äitin luona (kotikotona) on ihana musta sauna.


Suklaatakin joulupukki toi melkeimpä ensi jouluun asti. :D

Jotenki semmoinen tunne, että sukulaiset yrittää lihottaa xD

Tässä vielä melkein kaikki lahjat samassa kuvassa. :)


Mitäs kivaa pukki toi ? =) Jos teillä hyviä smootieohjeita yms linkatkaa alas :) 

26 joulukuuta 2015

Christmas Eve

Moikka muruset! <3 Toivottavasti kaikilla oli rauhallinen jouluaatto. Meillä aatto sujui rauhallisesti perheen ja sukulaisten kanssa. Kokonnuttiin yhdeksi mummolaan joulu pöytään, nauttimaan joulu ruokaa. Ruoka oli tosi hyvää ja tänäkään vuonna ei välttytty ähkyyn syömiseltä. 


Ruuan jälkeen rentouduttiin hetkeksi, jonka jälkeen avasimme joululahjat. Kun lahjoja oli fiilistelty niin siirryttiin juomaan vielä joulukahvit/mehut. Matkalla äitin luokse piipahdettiin viemään serkku poika kotiin.


Mun mielestä tämä kuva oli hyvä meistä, joten pitihän se ikuistaa tänne bloggerin puolelle. Katsoo jos ensivuonna teettäis joulukortiksi. :D


joulun asusteita ja asua

 Mekko: Hm, sama kuin viime joulunakin. Legginsit : Vila, Korvakorut ja rannakorut : Glitter Kaulakoru: Guess (timanttiset) , Tonttulakki: Kärkkäiseltä

Joulukynnet

Äitin luokse saavuttiin kuuden jälkeen syömään joulu ruokaa ja avamaan lahjat. Äidin luona oli aikalailla vastaavaa jouluruokaa kuin mummolassa, mutta kinkun lisäksi oli myös kalkkunaa. Mikä on minun suurta herkkua juusto tarjottimien lisäksi.


Äitin luota oli aika siirtyä käymään hautuumaalla noin yhdeksän aikaan. Hautuumaalla oli tosi paljon ihmisiä ja kynttilöitä. Hautuumaan jälkeen saavuttiin anoppilaan syömään jouluruokaa ja avaamaan lisää paketteja. Nyt tässä vaiheessa aattoa voin sanoa, olin räjähtämis pisteessä liika syönnin vuoksi.


Loppu illasta tuli nautittua valkoviiniä, suolakeksejä, juustoja ja rypäleitä. Jouluaatto sujui siis mukavasti läheisten kanssa syöden ja nauraen. Kaikille suuret kiitokset kaikesta. <3


Oliko teillä mukava aatto?  Mikä oli parasta joulu ruokaa ? Mää tykkäsin eniten käristyksestä loppujen lopuksi tänävuonna. Vaikka juustot ja keksitkin oli tosi hyviä.

24 joulukuuta 2015

Merry Christmas

Moikka!<3 Nyt ollaan jo aaton puolella, saa nähdä milloin sitä malttaa mennä nukkumaan. Postauksen kaksi ekaa kuvaa pikku jouluista muutaman viikon takaa ja vipa kuva tänään kullankans! :) Halutessa voit katsoa viime vuoden aaton tunnelmia tästä. Tänä vuonna minulla ei ollut suurempia lahja toiveita, jollekkin taisin vihjata haluavani dumlesuklaa boxin. Ajattelin kumminkin tänä vuonna esitellä myös aattoa ja lahjoja täällä blogin puolella, kuin tykkäsitte viime vuonna. Kannatatteko? :) ( Tästä viime vuoden lahjoihin.)

Tämän pika postauksen ideana oli kumminkin se, että tulin toivottamaan teille kaikille rakkaille Rauhalliset joulut! <3 puspuss<3 





22 joulukuuta 2015

Joulukalenteri w7 luukut 11-24

Moi! <3 Tänään kurkataan joulukalenterin loput luukut.  Mikäli olet kiinnostunut kurkkaamaan edelleiset 1-10 paina TÄSTÄ. Ja Psssst!! Mikäli et ole kiinnostunut näkemään viimisiä luukkuja (23-24) elä jatka katsomista. ;) Nimittäin en malttanut enään loppuun asti, vaan avasin kaikki loputkin luukut. Hihii.




luukut 11-24 
11. Lipstick - spending spree
12. Lipgloss - clear
13. Eyeshadow - hot chokolate
14. Nail Polish - gold dazzle
15. Lipgloss - pink
16. Eyeshadow - carbon copy
17. Nail Polish - pillar box red
18. Lipgloss - red
19. Nail polish - fuchsia ?
20. Glitter - silver
21. Lipstick -perfect pink
22.  Nail Polish - multi dazzle
23. Nail Polish - tinkerbella
24. Mascara - lashtastic


Omat suosikit luukuista 11-24 :)

glitter ja kynsilakka

ripsiväri ja kynsilakka

Ja pienet joulukuulumiset tähän loppuun :) Pientä kiirettä pitänyt, mutta vihdoin kaikki lahjat hankittuna ja paketoituna. Huomenna pitäisi vielä siivoilla, suunnitella aatoksi vaatteet, korut ja aikataulut. Minulla ja Jamilla on aattona tapana käydä kaikkien sukulaisten luona, pitää vielä ehtiä sopia monelta pitäisi olla missäkin. Mitäs suunnitelmia muilla jouluksi?



Mitkä oli teidän suosikkeja? :) 

16 joulukuuta 2015

Joulukalenteri w7 Luukut 1-10

Moikka!<3 Marraskuun loppu puolella hehkutin ensimmäistä kosmetiikka joulukalenteria, minkä omistan. Lupailin myös vilauttaa sisältöä teille. Jos pelkkä sisältö kiinnostaa selaa alemmas suosiolla. 

Entuudestaan sisältö ei ollut minulle tuttu, koska jätin kurkkimatta kalenterin taakse, missä näkyy kaikki mitä se sisältää. Ikävä kyllä sisältö ei ole ollut itselleni niin tarpeellista tähän mennessä. Muutamia tosi kivoja kynsilakkoja ja glittereitä on tullut. Esim: meikkivoide putkilo oli minulle liian tummaa. Siitä syystä useat tuotteet lähtee eteenpäin. Tosiaan oikeesti himoitsin the body shopin kalenteria, mutten raaskinut sijoittaa siihen sillä oli hintaa 70 euroa. Tämän w7:n kalenterin tilasin kosmetik4less.de sivulta postikuluineen hintaan 31,90 euroa.


Tässä on luukkujen 1-10 sisältö järjestyksessä. (Toivottavasti muistin järjestyksen oikein)


1. Eyeshadow - Burt plum
2. Nail polish - Red dazzle
3. Lipstick - Party pink
4. Nail polish - Silver dazzle
5. Nail polish - Pink dazzle
6. Foundation - Natural beige
7. Nail polish - Fluorescent pink?
8. Glitter - White
9. Glitter- Pink
10. Nail polish - Its pink ? 

Tässä alapuolella kaksi suosikkia:






Mitäs mieltä kalenterista? Onko teille joku kiva kalenteri, jos niin millainen ? :) 

10 joulukuuta 2015

Livbox Joulukuu 2015

Heippa rakkaat pitkästä aikaa! <3 Ensiksi pahoittelen hiljaisuutta blogin puolella. Mulla ei oo ollut ollenkaan aikaa tälle omalle blogille. Onneksi ensiviikolla alkaa joululoma ja kulta kotiutuu armeijasta. TJ 7 Eli ei paha ollenkaan. Sen jälkeen uskon eksyväni tänne hieman useammin. Tosiaan tämän postauksen aiheeseen, onko joulukuun livbox hitti vai huti? Rehellisesti sanottuna aika huti, ainakin omalle osalle. Mulla on nyt tilaus ollu katkolla jo pidemmän ajan, kunnes päätin jouluksi uusia sen. Mun tuurilla eka boksi oli sitten täynnä itselle tarpeetonta sälää.

Joulukuun boxi oli tietenkin punainen.


Boksin ensivaikutelma on aika täysi. Mikä on aina plussaa.


Boksin päällä oli alennus koodi Greencos verkkokauppaan ja 2kk:n ruutu+ lahjakortti. Tuon ruutu plus koodin ajattelin hyödyntää ja katsoa ennakkoon ihon alla sarjan.


Tämä käsintehty raaka suklaa cocovilta oli ylläri tuote.Tätä maistoin ja pystyin syömään, muttei ollut suurta herkkua.


Yllärituote oli  myös tämä iberon hiusvalkki. Tämä on ensinnäkin väärän värinen mulle tällä hetkellä ja omistan näitä jo enduutestaan. Tämä lähtee eteen päin vaikka pukin konttiin. 


Cutrin - Bio+ Clear Shampoo Shampoo hiuspohjan hyvinvointiin normaaleille ja värikäsitellyille hiuksille. Ehkäisee tehokkaasti hilsettä ja kutinaa. Hellävarainen ja hoitova koostumus sopii hyvin myös pitkille tai värjätyille hiuksille sekä jatkuvaan käyttöön. Raikastuoksu ( sitrus-minttu-vihreätee) Virkistää hiuspohjan ja mielen. (ovh. 14,90/200ml) Hilsettäkään minulla ei ole, joten taidan laittaa eteenpäin tämänkin.


Natusan 24 hour moisture käsivoide Kosteuttaa käsiä nimensä mukaan 24h. Sisältää ihoa hoitavia ja kosteuttavia aineosia sekä pehmentävää öljyä. Tahtaamoton, imeytyy nopeasti. (Ovh. 3,35e/100ml) Tätä oon ehtinyt jo 3sti kokeilla ja voin suositella. Hintaan nähden tosi hyvä ja jättää kädet tosi pehmeäksi. Tuoksuu ihanan puhtaalta. 


Colgate MaxWhite One hammastahna. Lupaa astetta valkoisemmat hampaat viikossa ? :D Mintunmakuinen. (Ovh.3,29 / 75ml) Kyllähän hammastahnaa aina menee, mutta eiköhän jokainen osaa ostaa itse omansa kaupasta.


Palmolive Aroma Sensations Feel Glamorous Suihkusaippuasarjan kirkkaat värit, ihastuttavat tuoksut ja hemmottelevat aineosat tekevät suihkuhetkistä ylellisiä. Hellästi kuoriva suihkusaippua,joka sisältää karhun vatukkaa, bourbon-vaniljaa ja pitaiyaa. (Ovh. 3,29e/250ml) Tämä tuoksuu oikeesti ihanalta, tämän käytän itse ehdottomasti.


ÊtrÊ Belle Hyaluronic QuickliftTM Day & Night Serum Pehmeyttä ja sileyttä ihoon tuova kolmiteho seerumi. Tämä innovatiivinen seerumi vaikuttaa ihossa kolmessa tasossa täydentäen ihon omia kosteusvarastoja. (Ovh. 58,90e / 30 ml) Tätä testasin eilen illalla suihkun jälkeen ja kasvot oli tosi pehmeet.


Lavara Glossy Lips Huulikiilto Helposti levittyvä huulikiilto tekee huulista pehmeät seka antaa niille kauniin hohteen, Sisältää kasvis öljyjä sekä yhdistelmän vitamiineja ja mineraaleja, jotka rauhoittavat ja suojaavat huulien herkkää ihoa. (Ovh. 15,20 e / 6,5 ml) Tämä oli ehdottomasti boksin lemppari ja jää itselle. Omani sävyssä : Sweet Melon 10


Mitäs mieltä Joulukuun livboksista? 

23 marraskuuta 2015

Marraskuun ostoksia

Hellou kaikki siellä ruudun toisella puolella! <3 Tänään luvassa marraskuun ostoksia, vaikkei marraskuu vielä paketissa olekkaan. Tuskin tulee enää shoppailtua, muuta kuin pikku hiljaa joululahjoja pukin konttiin. 

Eka ostos on Essien kynsilakka. Minulle ensi kosketus Essien lakkoihin. Aluksi ihmettelin lakan levityksen jälkeen, miksi näitä hypetetään niin paljon somessa/blogeissa, kunnes käytössä huomasin sen hyvän pysyvyyden. Poistossa taas sen kuinka helppo lakka oli poistaa kynneltä. Tulen ehdottomasti joskus jatkossa hankkimaan merkiltä lisää kynsilakkaa. Tämä lähti erityisesti alennetun hinnan vuoksi sittarista testiin. Hintaa jäi vain huikeat kaksi euroa ja lakkani on sävyssä: 371 Chillato


Lilat kännykän kuoret on tilattu wish:iltä, ja tämä ostos oli ensimmäinen kyseisestä puljusta. Tällä hetkellä postissa on tulossa jo uusia pikku paketteja! :) Yllätyin kuin toimitus oli jo viikossa suomessa, vaikka sivujen mukaan 21-31 päivää. Muilla kokemusta wish.com sivustosta?


Ghd:n tupeeraus harja - Tämä on kyllä ihana ja kätevä väline hiusten laitossa. Puhuin töissä että pitäs ostaa tupeeraus harja, kun se puuttuu vielä mun kampaaja salkusta. Ihana "pomo" Anne lahjoitti mulle sitten tämän harjan omaksi! Kiitos :) 


Cutrinin hoitoaine värjätyille hiuksille. Tämä oli pakko ostaa valmiiksi varastoon, koska oli hairmaililla alennuksessa 13 euroa. Ihana vadelmainen tuoksu ja sisältää UV-suojan.


Garnier Respons - Marvellous nectar. Ihanan tuoksuinen shampoo, joka on tarkoitettu kuiville ja kiillottomille hiuksille. Minkälaiset tällä hetkellä omistan vaalentamisen johdosta. Noin 2,70 e


                           Korkea vyötäröinen joustavat farkut fiorellasta. (10-euroa)


Kinnuselta sininen huulipuna sävy 104 Todella pigmenttinen ja ihana :> Alempana kuvaa pigmentistä.


Mus:hin huulikiilto sävyssä: Blue bell  Ihanan shimmerinen, tästäkin kuvaa alempana.


Tarkempaa kuvaa huulimeikistä:


Sattumalta sittarissa oli mun lemppari kynsilakkoja puoleen hintaan. Eli Lumenen gel effect lakkoja kotiutin pari sävyssä : 55 puron laulu ja 53 päivien hohde


Nioxin kolmeosainen käsittely, joka auttaa puhdistamaan ja hoitamaan hiuspohjaa ja hiuksia. Tämän kuurin aloitin 3 päivää sitten. Tähän tullaan palaamaan blogissa, kunhan purkit on kulutettu loppuun.


W7 Joulukalenteri - tähänkin tullaan palamaan takaisin joulukuun puolella, kuin päästään avaamaan luukkuja, olisi tarkoitus välillä esitellä teillekkin sisältöä! :) Odotan innolla.


Onko teillä kokemusta jostain samoista tuotteista? Jäikö kysyttävää? :) Palataan myöhemmin uusien postausten kera. P.S: Tilasin joulukuun livboxin, niin kurkitaan sitä yhdessä sitten!